Kaupunginhallitus on päättänyt antaa valtuustolle lausunnon, jossa se ottaa kantaa tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksen havaintoihin liittyviin toimenpiteisiin. Lautakunta on esittänyt arviointikertomuksensa kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja mahdollisten toimenpiteiden käsiteltäväksi.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet sekä onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lautakunta arvioi myös talouden tasapainotuksen toteutumista.
Tarkastuslautakunta on pyytänyt kaupunginhallitusta antamaan lausunnon arviointikertomuksen havaintoihin liittyvistä toimenpiteistä 31.10.2026 mennessä.