Uusikaupunki

Uusi­kaupunki käynnistää asukasbudjetoinnin syyskuussa

Selaimen suomenkielinen äänilukija

Uusikaupunki tarjoaa asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa yhteisten varojen käyttöön syyskuun aikana jätettävien ideoiden avulla.

Uusikaupunki käynnistää syyskuussa asukasbudjetoinnin, jossa kaupunkilaiset ja yhdistykset voivat ehdottaa uusia kehittämiskohteita. Ideoita voi jättää 1.–30.9.2026 verkkopalvelun kautta tai kirjallisena pääkirjastoon tai Wintterin kahvioon.

Kokonaisbudjetti on 60 000 euroa, joka jaetaan kolmelle alueelle. Jokaiselle alueelle on käytettävissä 20 000 euroa. Alueet ovat itäinen alue (Hakametsä, Salmi ja Ruokola), eteläinen alue (Keskusta, Sorvakko, Ykskoivu, Kainpirtti ja Pietola) sekä pohjoinen alue (Santtio, Saarnisto, Hiu, Palomettä, Ketunkallio ja Janhua).

Ideat voivat liittyä esimerkiksi tapahtumiin, harrastusmahdollisuuksiin, ympäristöön tai paikkojen viihtyisyyden ja ilmeen kehittämiseen. Ehdotusten tulee olla yleishyödyllisiä, maksuttomia ja kaupungin ylläpidettävissä. Kaupungin asiantuntijat arvioivat syyskuussa kerätyt ideat toteutettavuuden osalta, minkä jälkeen loppuvuonna 2026 järjestetään kuntalaisäänestys. Voittaneet ehdotukset toteutetaan vuoden 2027 aikana.

Avainsanat
Uusikaupunki osallistu ja vaikuta hallinto vapaa-aika kaupunkikehitys